keskiviikkona 19. elokuuta 2009

MM-joukkue vuodelle 2010

Perhokalastuksen SM-kilpailut vuodelle 2009 on käyty. Tämä tarkoittaa sitä, että rankingpisteet kaudelle on jaettu ja Suomen Perhokalastuksen MM-joukkue vuodelle 2010 on selvillä.

Olli Toivonen ja Jarkko Suominen selvittivät tiensä Puolassa pidettäviin vuoden 2010 MM-kilpailuihin jo Skotlannin MM-kilpailuissa. Muut kilpailijat ovat vuoden 2009 Suomen mestari Arto Kokkila ja rankingin perusteella joukkueeseen valitut Tero Mäntylä ja Ville-Antti Jaakkola. MM-joukkueen varamies on Jyrki Hiltunen.

MM-joukkueen kapteeniksi vuosille 2010-2012 valittiin Mika Vainio.

keskiviikkona 10. kesäkuuta 2009

Huippusijoitus

Lopputulokset ovat selvillä. Suomen viimeisen päivän notkahdus pudotti joukkueen neljännelle sijalle ja mikä pahinta, vain seitsemän pisteen erolla pronssimitaliin. Tämä on silti Ruotsissa saavutettujen mitalien jälkeen kautta aikain paras sijoitus ulkomailla. Huippusuoritus siis. Silti täällä näkyy tällä hetkellä vain seitsemän suomalaista päät painuksissa. Neljäs sija tuntuu häviöltä.

Joukkuekilpailu:
1. Englanti 230p
2. Ranska 241p
3. Skotlanti 292p
4. Suomi 299p

Henkilökohtainen kilpailu:
1. Ian Barr (eng)
2. Donald Thom (can)
3. Christian Jadouille (bel)
---
8. Olli Toivonen
15. Jarkko Suominen
37. Martti Lähteenmäki
49. Janne Pirkkalainen
65. Juhani Rosenström

tiistaina 9. kesäkuuta 2009

Kahden päivän jälkeen

Toinen päivä oli Suomelle raskas. Janne Loch Levenillä, Jarkko Loch Awella ja Martti Lake of Menteithillä jäivät ilman kalaa. Onneksi vaikeaa oli myös muilla joukkueilla ja Suomi putosi vain neljänneksi. Johdossa on Ranska, kakkosena Englanti ja kolmantena Tsekki.Ranskalla on varsin kova etumatka, mutta muista mitaleista tullaan käymään kova taisto. Henkilökohtaisessa kisassa Olli on tällä hetkellä parhaana suomalaisena yhdeksäntenä.

Viimeiseen päivään Suomi lähtee taistelumielellä ja hakemalla vauhtia Glengoynen tislaamosta.

maanantaina 8. kesäkuuta 2009

Ensimmäisen jakson jälkeen

Ensimmäisen jakson tulokset saapuivat hetki sitten. Suomi oli ensimmäisen jakson jälkeen kuudententa. Parhaana henkilökohtaisessa kilpailussa oli Pirkkalaisen Janne sijalla 24 ja kolme muuta (Martti, Jarkko ja Olli) mahtuivat 40 joukkoon. Juhani jäi ensimmäisellä jaksolla kalatta. Ensimmäisen jakson jälkeen kolmasosa kaikista kilpailijoista oli kalatta.

Nyt odottelemme toisen jakson tuloksia. Toisella jaksolla kaikki muut paitsi Martti saivat kalaa.

sunnuntaina 7. kesäkuuta 2009

Harjoitukset virallisesti ohi

Viralliset harjoitukset ovat nyt takana. Ne eivät varsinaisesti tarjonneet kalastuksen osalta mitään uutta. Viimeinen ilta ennen kilpailia kuluu perhoja ja perukkeita tehdessä ja välineitä huoltaessa.

Illalla suoritetaan arvonta, jonka jälkeen tiedetään miten kunkin kilpailuaikataulu muodostuu.

Nyt peukut pystyyn kotikatsomoissa, sillä kolmipäiväinen rutistus alkaa huomenna!

torstaina 4. kesäkuuta 2009

Harjoitusviikko takana

Harjoitusviikko on saatu Suomen joukkueen osalta päätökseen ja huomenna ohjelmassa muutto kisahotelliin ja avajaiset. Sen jälkeen parin päivän rupeama virallisten harjoitusten nimissä ja sitten itse kolmipäiväinen kilpailukoitos.

Kelit ovat olleet koko viikon kerrassaan mainiot - auringon ottamiseen,ei kalastukseen. Kalastus onkin ollut varsin haastaavaa, mutta joukkueen suoritus on parantunut viikon edetessä. Viimeinen harjoituspäivä oli ehdottomasti viikon paras,kun palasimme samalle järvelle,mistä aloitimme.

keskiviikkona 27. toukokuuta 2009

Matka lähestyy

Perjantaina 29.5. seitsenhenkinen Suomen joukkue matkaa Skotlantiin. Kapteenin ja viiden kilpailijan lisäksi matkaan lähtee siis myös varamiehenä Tero Mäntylä. Viikon ajan joukkue tutustuu paikallisiin vesiin harjoittelemalla oppaan kanssa kilpailuvesiä vastaavilla paikoilla. 

5.6. joukkue muuttaa kilpailuajan majoitukseen Drymeniin, jossa myös kilpailukeskus sijaitsee. Silloin pyörähtää käyntiin todellinen koitos, jonka parhaimmisto on selvillä 12.6., kun MM-kilpailut päättyvät.

Toivomme kannustusta ja hengessä mukana oloa kotijoukoilta Suomesta! Pyrimme lisäämään kuulumisia tänne blogiin nettiyhteyksien niin salliessa.